Yli puoli miljoonaa suomalaista käy vuosittain raveissa, ja raviurheilu on mittava osa kotimaista vedonlyöntiä: pelkästään vuonna 2020 suomalaiset käyttivät yli 200 miljoonaa euroa raviveikkaukseen. Veikkauksen tuotoista valtio ohjaa vuosittain 40 miljoonaa euroa raviurheilun keskusjärjestö Hippokselle.

Ravihevonen ei kuitenkaan ole vain osa viihdeteollisuutta – hevonen on tunteva eläin, jolle raviurheilu aiheuttaa mittavaa kärsimystä. Radoilla hevonen voi näyttää keskittyneeltä ja nopealta, mutta pintaa syvemmältä löytyy kipua, laiminlyöntiä ja eläinsuojelun puutteita.

Hevosia omistetaan yksin ja ryhmissä, ja ravihevonen voi olla yrityksen tai yhteisön ylpeydenaihe. Jopa poliittiset puolueet ja jääkiekkoseurat ovat osallistuneet ravihevosten omistamiseen. Tunteva eläin muutetaan sijoituskohteeksi, jonka arvo mitataan euroissa.

Kun kipu ei näy ulospäin

Eläinlääkäri Kati Tuomola toimi 15 vuotta ravilähtöjen eläinlääkärinä. Hänen mukaansa ravihevosten yleisimpiä hyvinvointiongelmia ovat rasitusvammat, arat kavionpohjat, suuvauriot ja liian voimakas piiskan käyttö.

Tuomolan tutkimuksessa tarkasteltiin 500 hevosen suuta kilpailusuorituksen jälkeen. Puolet hevosista oli ravureita ja puolet kenttäratsastushevosia. Ravihevosista neljällä viidestä oli suussaan haava tai ruhje. Vakavaksi luokiteltuja vaurioita löytyi 52 ravihevoselta, joista 13 kilpaili uudelleen jo viikon sisällä.

Suuvauriot eivät useinkaan ole havaittavissa ulospäin, vaan tulevat usein ilmi vasta, jos eläinlääkäri tutkii hevosen suun.

Myös piiskan käyttö herättää huolta. Sääntöjen mukaan hevosta saa lyödä viisi kertaa kilpailun aikana, vaikka hevonen tuntee kärpäsenkin ihollaan. Vaikka piiskan käyttöä rajoitetaan, rangaistukset vakavistakin rikkomuksista ovat mitättömiä. Jos pääpalkinto on 90 000 euroa, voi sakko olla vain 900 euroa.

Kilpailua hevosen kustannuksella

Kilpahevosen arvo mitataan rahassa, eikä eläimellä usein nähdä yksilöllistä arvoa. Esimerkiksi Suomessa 150 000 euroa omistajilleen tienannut Archie Ride myytiin ulkomaille juoksemaan lisää – kunnes päätyi maltalaisen eläinsuojelujärjestön kautta Eläinsuojelukeskus Tuulispäähän.

Raviurheilussa kova treeni aloitetaan jo nuorilla hevosilla, vaikka hevosten keuhkot ja jalat voivat vaurioitua tästä pysyvästi. "Alan sisällä ei ole salaisuus, että joillekin menestyminen on hevosen hyvinvointia tärkeämpää", toteaa eräs ravivalmentaja Yle MOT:in Loppuun pelatut ravihevoset -dokumentissa.

Eläinsuojelun valvonta on ravikilpailuissa järjestäjän vastuulla. Hippoksen tehtävänä olisi edistää hevosten hyvinvointia, mutta järjestö ei tee riittävästi asian eteen – ja on jopa vähätellyt alan ongelmia.

Ruotsalainen entinen ravieläinlääkäri Anders Darenius sanoo Yle MOT:in dokumentissa suoraan: "Yleisen hevostietouden taso on ravipiireissä matala. He sopisivat paremmin moottoriurheiluun. Painavat vaan eteenpäin, repivät ja riuhtovat. On kuskeja, jotka ajavat hellällä kädellä, mutta yleensä otteet ovat kovakouraisia. Jos hevonen vastustelee, lisätään vain varusteita. Käytetään apuohjia ja monia erityyppisiä kuolaimia, mutta varsinaiseen ongelmaan ei puututa."

Haluaako hevonen oikeasti kilpailla?

Raviurheilua puolustetaan usein väittämällä, että "hevoset nauttivat kilpailemisesta". Esimerkiksi hevostenkouluttaja ja neurotieteilijä Janet L Jones kuitenkin kumoaa tämän käsityksen. Hänen mukaansa hevoset eivät ymmärrä kilpailevansa.

Luonnossa hevoset liikkuvat pääosin vaellusvauhtia laumana, mikä on niille luontainen tapa liikkua. Myös siksi ravilähdöt, joissa hevonen pakotetaan maksimaaliseen suoritukseen ihmisen ohjaamana, ovat hevosen lajityypilliseen käyttäytymiseen nähden epäluonnollisia.

Yksi vakavimmista hyvinvointiongelmista on hevosten ylituotanto. Koska vain osa hevosista yltää kärkinopeuksiin, "ylijäämävarsat" – hevoset, joilla ei nähdä kilpailuarvoa – usein lopetetaan, teurastetaan tai ne joutuvat kiertoon. Hevosen elämän arvo nähdään siis riippuvaisena sen suorituskyvystä.

Lisäksi raviurheilua koskevat lukuisat samat ongelmat, joita käsiteltiin artikkelissa Ratsastuksessa on paljon ongelmia, vaikka se onkin monelle rakas harrastus. Hevoset elävät tyypillisesti liian ahtaissa ja virikkeettömissä tiloissa, ilman mahdollisuutta laumaelämään tai jatkuvaan korsirehun saantiin. Tämä johtaa monenlaisiin hyvinvointiongelmiin.

Onko raviurheilun aika ohi?

Raviurheilu voi monen mielestä olla näyttävä ja jännittävä laji. Mutta sen kulissien takana on todellisuus, jossa hevoset kärsivät näkymättömästi. Jos eläimen rooli on olla urheiluväline ja sen hyvinvointi jää taloudellisten tavoitteiden varjoon, ei voida puhua eläinten hyvinvoinnista. Silloin kyse on järjestelmällisestä pahoinvoinnista, jota ei voida enää sivuuttaa.