Ruokavalintojemme ympäristövaikutukset riippuvat ensisijaisesti siitä, kuinka paljon resursseja tuotanto vaatii, ei niinkään siitä, mistä päin maailmaa ruoka tulee. Ruokavaliomme suurimpien päästön aiheuttajien eli lihan ja maitotuotteiden päästöt eivät synny kuljetuksista tai muovipakkauksista vaan alkutuotannosta. Siis maankäytöstä, lannoituksesta ja nautojen röyhtäilemästä metaanikaasusta.

Samalla tavalla myös kasvipohjaisten tuotteiden päästöissä suurin osa syntyy alkutuotannossa, ennen kuin tuote saapuu kuljetettavaksi. Kasviperäiset proteiinit, kuten tofu ja härkäpapu, kuluttavat merkittävästi vähemmän resursseja kuin liha, joten siksi niiden päästötkin ovat pienemmät.

Yksinkertaistettuna, mitä enemmän rehua, maapinta-alaa ja erilaisia resursseja kuten sähköä tai lannoitteita tuote vaatii, sitä suuremmat päästöt sen valmistuksesta syntyvät.

Vaikka tämä on sinällään maalaisjärkeä, meiltä kaikilta usein unohtuu mihin maataloudessa käytämme suurimman osan peltopinta-alasta: eläinten ruokkimiseen. Juuri täältä syntyvätkin ruokavaliomme suurimmat päästöt.

Yksi lihakilo vaatii moninkertaisen kilomäärän kasveja, kuten ohraa, kauraa, soijaa tai rapsia. Esimerkiksi kilo sianlihaa vaati noin 3,5 kiloa erilaisia kasveja eläimen kasvatusvaiheessa ja naudanlihan kohdalla tarve on jopa yli kymmenkertaiselle rehumääärälle. Vaikka naudoille ei syötetäkkään soijaa, lehmille ja sonneille syötetään muuta väkirehua jopa kymmeniä kiloja päivässä.

Syntymänsä jälkeen eläimen keho hyödyntää rehua ahkerasti kasvattaen lihasta, mutta loppuvaiheessa suurin osa rehusta menee kookkaiden eläinten kehojen ylläpitämiseen. Taloudellisesta näkökulmasta kyse on tehottomasta resurssikäytöstä.

Jopa ekologiseksi mielletty broileri on teurastusvaiheessa 1,7 kilon painoinen, mutta on syönyt jo siihen mennessä 3,6 kiloa rehuseosta. Pelloista saadaan vähemmän hyötyä, kun sen tuottamat kasvit kierrätetään eläinten kautta ihmisravinnoksi.

Koska yhden eläimen kasvatus vaatii enemmän ruokaa kuin siitä saadaan, päästöt ovat suuremmat eläinperäisissä ruoissa kuin kasvipohjaisissa.

Esimerkiksi naudanlihan tuotanto tuottaa jopa 26,1 kiloa päästöjä yhtä lihakiloa kohden, kun taas kotimainen härkäpapu aiheuttaa vain 0,89 kiloa päästöjä. Itävällassa kasvatetusta soijasta tehty tofu on vielä ekologisempaa: kilosta tofua syntyy 0,45 kiloa päästöjä​​.

Näin ollen tofua pitäisi ostaa 55 kiloa, jotta ostoskorin päästöt saavuttaisivat yhden naudanlihakilon päästöt. Jos tofu ei kuulu ruokavalioosi, voisit  ostaa yli 41 kiloa suomalaista ­ härkä­papua
tai yli 32 kiloa suomalaista kauraa.

Koska esimerkiksi Itävallasta tuotu ruokasoija kulkee teitä tai raiteita pitkin tuhansien muiden tuotteiden kanssa, yksittäisen tuotteen kuljetuksesta aiheutuneet päästöt ovat minimaaliset. Koko matkasta aiheutuneet yksittäisen tuotteen päästöt ovat yhtä isot kuin henkilöautolla tehty matka 500 metrin päähän sijaitsevaan lähikauppaan.

Vaikka ostaisit naudanlihaa suoraan paikalliselta tilalliselta, automatkasi siis vain lisäisi jo valmiiksi epäekologisen tuotteen päästöjä. Itävallan soija taas pitäisi kuljettaa Suomeen 420 kertaa, jotta tuote saavuttaisi kotimaisen naudanlihan päästöt.

Kaikki edellämainitut päästöt on laskettu hiilidioksidiekvivalentteinä, eli kyseessä on eri kasvihuonekaasupäästöjen yhteenlaskettu ilmastoa lämmittävää vaikutus. Mitä pienempi luku on kyseessä, sitä ekologisempi tuote on. Laskelmissa on huomioitu myös päästöt, jotka aiheutuvat ainesosien kuljetuksesta tuotantolaitoksille sekä tuotteiden pakkaamisesta.